torstai 23. tammikuuta 2014

Kevättalven aurinko

Voiko sitä jo sanoa kevättalven auringoksi? Onhan kohta jo kevät, onhan?

Ihanan valoisia päiviä on menty jo reilun viikon verran, rapsakkaa, kirpeää pakkassäätä. Blogissa on nukuttu talviunta, ihan vaan koska tämä elo nyt koulun alkamisen myötä on ollut vähän lennokasta. Pitkän päivän päätteeksi kun tulee kotiin, sitä päätyy mieluummin kainalopaikalle sohvalle kuin koneelle. 

Tänäänkin saatiin nauttia ihanan kuulaasta pakkassäästä, ikkunasta avautui melko ihana talvinen maisema, vaikkei lunta paljon olekaan.


Ulkona on monena päivänä ollut vähän liiankin kylmä ulkoilemiseen, tuuli on tehnyt pakkasesta entistä purevampaa. Tänään rohkaistuttiin jo luistelemaan, itse vedin luistimet jalkaan ensimmäistä kertaa sitten kahteenkymmeneen vuoteen. Pysyin pystyssä, taitaa säilyä lihasmuistissa melko pitkään tuo taito. Luistelukenttä löytyy meillä melkein takapihalta, on lämpimät pukuhuoneet ja vessat, lasten kannalta ihan luksusta. Ihanaa oli huomata, että kaikilla luistelevilla lapsilla oli kypärät päässä, tuntuu olevan siis nykyään enemmän sääntö kun poikkeus että turvavarusteet on kunnossa. Ei silloin ennenvanhaan...

Kotiin tullessa varpaat ja sormet jäässä, posket punaisina keiteltiin kuumat kaakaot, oikein kermavaahdolla lasten kanssa. Uuniin tulet ja sohvalle. Aika luksusta. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti