maanantai 14. heinäkuuta 2014

Mansikoita ja Kannustalo News

Siis voitteko kuvitella, meinasi käydä ihan kamalia. Vielä viime viikolla puhuttiin joka paikassa, että mansikan pääsato on kypsymässä, parasta mansikka-aikaa eletään alkavalla viikolla. Viikonloppuna suunnittelin jo tälle päivälle retkeä paikalliselle mansikkatilalle ämpäreineni. Meinasin vetää kahvit väärään kurkkuun, kun viikonloppuna alkoi Facebookiin ilmestyä päivityksiä siitä, kuinka mansikkamaat on kerätty tyhjiksi kuluneen viikonlopun aikana. Meinasin jäädä ilman mansikoita!

Onneksi jälleen kerran niin luotettavaksi osoittaunut synnyinseutuni puolen sadan kilometrin päässä osoittautui pelastukseksemme, ja sain Mansikkatila Pekkalasta Kärkölästä kaksi laatikkoa aivan ensiluokkaista marjaa varattua. En valehtele, jos sanon että koko laatikossa oli hätäisesti katsottuna ehkä se kaksi marjaa jotka joutivat poistoon (joista joku muu oli ehtinyt maistaa ennen meikäläistä), kaikki muut olivat kauniin punaisia, suuria, ja makeaakin makeaampia mansikoita. Ihan priimaa siis. Kannatti ajaa hakemaan. 

Iltaruoka syntyi ulkotulella, ja sen jälkiruuaksi syntyi mansikkaista herkkua. 

Iittalan kirkkaisiin Verna-laseihin kasasin kerroksittain suklaa-kaurakeksejä murustettuna, suklaakastiketta, kerma-rahkavaahtoa, ja tuoreita mansikoita. Annokset koristelin suklaakastikkeella ja mintunlehdillä. Valiolla on noita maustettuja rahkoja, niistä käytin tänään kermavaahtoon sekoitettuna sitruunaa ja vaniljaa, niitä kun nyt sattui olemaan. Mansikan kanssa olisi voinut sopia ihanasti myös se lime-valkosuklaa, mutta sitä ei meidän lähikaupassa koskaan ole. Nää on tosi helppoja ja nopeita vaikka vieraille tarjota, on jotenkin raikkaampi vaihtoehto helteillä kun perus pullat tai kakut. 




Juhlistetaan nyt vaikka näillä pitkään odotettua uutta Kannustalo News -lehteä, joka on julkaistu sopivasti asuntomessuille. Lehdestä löytyy kuvia meidän kodista, ja lisäksi Kannustalon sivuilta löytyy nyt rakennustarinamme ja lisää kuvia. Käy kurkkaamassa! 


Alkuperäisen, Kannustalonkin mainitseman Auroran tarinan löydät täältä

Aurinkoisia kesäpäiviä vietetään täällä nyt pihajuttuja suunnitellen, niistä varmaan lisää myöhemmin. Terassia, pengerryksiä, portaita ja sen semmoista on mietinnässä... 

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Päärynä-kinuskikakku

Tulihan se kesä sieltä, kun malttoi odottaa - kuukauden. Ei ole heikkohermoisille eikä malttamattomille tämä Suomen kesä.

Meillä vietettiin (lue: "vietettiin") juuri hääpäivää, ja sen kunniaksi pyöräytin kakun. Tiettyjen ammatinvalintaan liittyvien erinäisten seikkojen takia en kuitenkaan syönyt kakkua rakkaan puolisoni kanssa, vaan rakkaiden kollegoideni, joiden seurassa vietin hääpäivänämme kokonaiset 24h. Töissä. Kakku maistui silti hyvältä - ainakin niistä, jotka nyt sattuvat tykkäämään vähän erikoisemmista makuyhdistelmistä. Valtaosa työkavereista söi hyvällä halulla ja kehui "ihanan elegantteja makupareja ja toisiaan korostavia vivahde-eroja", joku toinen lähes oksensi keittiön lavuaariin. Ei kun ihan oikeesti. Jos ei satu tykkäämään aurajuustosta, eikä voi sietää hapanmaitotuotteita missään muodossa, niin niinkin saattaa käydä. Yrittämisen puutteesta ei voi syyttää. Terkkuja töihin. *hymiö*

Mutta tässä se nyt joka tapauksessa tulee. Päärynä-kinuskikakku, Valiolta. Ohje löytyy linkin takaa. 

Kannattaa ehdottomasti kokeilla, vaikka ensialkuun kuulostaakin erikoiselta. Pohjaan tulee kaurakeksejä ja Snickersiä, täytteeseen päärynän ja kinuskin makuista rahkaa, kermavaahtoa ja liivatetta, ja pintaan koristeeksi tummia viinirypäleitä, aurajuustoa, kinuskia ja tuoreita mintunlehtiä. Alla olevasta kuvasta puuttuu vielä kinuski, lisäsin sen vasta juuri ennen tarjoilua. Helpoimman kautta tietysti, valmis kinuskikastike valuteltuna ohuena nauhana koko komeuden päälle. 


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Juhlahumua ja triplasuklaakakkua

Kesäkuu on vihdoin täällä!


Meillä se tuo tullessaan kuopuksen synttärijuhlat, onneksi jo varsin kesäisissä tunnelmissa. Mukana on yleensä isovanhemmat, tädit, sedät, enot puolisoineen ja lapsineen, serkkuja, pikkuserkkuja, ystäväperheitä. Vaikka kuinka yritän pitää juhlat järkevässä mittakaavassa, niin aina tupa täyttyy lähes äärimmilleen ja iloinen puheensorina ja vilinä täyttää talon. Mä rakastan sitä kun saan laittaa ja leipoa, kestitä ja emännöidä. Vaikka joka vuosi touhuan keittiössä tukka suihkun jäljiltä märkänä vielä vieraiden soittaessa ovikelloa, joudun nyt toteamaan, että kehitystä on tapahtunut. Tänä vuonna olin jo melkein valmis kun vieraat tuli.


Kakut oli tehty edellisenä iltana valmiiksi (juustokakun hyvä puoli, yön asettuneena parhaimmillaan!), samoin pikkupitsojen pohjat, täytteet heittelin päälle ja paistoin hetkeä ennen vieraiden tuloa. Moilasen coctailpiirakoita saa nykyään valmiiksi kypsennettynä, joka on ihan loistava vaihtoehto kun niitä voi lämmitellä menekin mukaan pöytään lisää, pakkasesta 5 minuutissa pöytään. Coctailpiirakoiden kylkeen tein munavoin. Äiti toi mukanaan raparperi-rahkapiirakkaa, ja naposteltavaksi oli laitettu viinirypäleitä, karkkia ja Fasupaloja.

Pauligin makuparikisasta inspiroituneena kakku oli tänä vuonna tuhdin suklainen triplasuklaajuustokakku. Kiitos Kakkumonsterille alkuperäisestä ohjeesta! Ei varsinaisesti mikään painonvartijoiden teemakakku, sisältäessään puoli litraa kermaa ja puoli kiloa suklaata, mutta ah - niin hyvää. Vaikka itse sanonkin. Kakku on testattu nyt kahdesti, ensin palokunnassa (armoton raati) ja hyvän menestyksen siivittämänä nyt myös synttäreillä. Ja koska edes minä en ole pystynyt epäonnistumaan sen kanssa, niin onhan se takuuvarma ohje jaettavaksi myös täällä.

© Eetu Mononen
Pohja:
125 g voita

1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri, lisää muna ja kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi massaksi. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla - laita paperi pohjan päälle ja kiinnitä sitten reuna, jolloin paperi jää tiukasti väliin. Laita sisäreunaa kiertämään toinen, reunankorkuinen suikale. Painele massa pohjalle. Ohjeen määrä riittää kahteenkin kakkupohjaan, tietysti makuasia, minkä paksuisen pohjan haluaa tehdä. Paista 200 asteessa, pohjan paksuudesta riippuen n. 10-12 min. Anna jäähtyä.
Täyte:

5 dl kermaa
400 g vaniljatuorejuustoa
100 g valkosuklaata (1.kerros)
130 g maitosuklaata (2.kerros)
150 g tummaa suklaata (3.kerros)
6 liivatelehteä (2 lehteä per kerros)

Vatkaa kerma, lisää siihen tuorejuusto, sekoita tasaiseksi massaksi. Tuorejuuston sekoittamista helpottaa, kun otat sen hetkeksi huoneenlämpöön ennen käyttöä. Jaa massa kolmeen kulhoon, jokaista täytekerrosta varten tehdään oma osio. Kaksi kulhoa voit laittaa jääkaappiin odottamaan. 
Tee ensimmäinen osio täytettä. Sulata valkosuklaa mikrossa varovasti lyhyissä jaksoissa (tai jos haluat hifistellä, tee se vesihauteessa). Lisää kädenlämpöinen sula suklaa ensimmäisen kerma-tuorejuustomassan sekaan, sekoita tasaiseksi. Liota kaksi liivatelehteä pehmeäksi, ja lisää pari teelusikallista kiehuvaa vettä, sekoita liivate kerma-tuorejuusto-valkosuklaamassaan. Kaada massa kakkupohjan päälle vuokaan, ja laita pakastimeen pariksi kymmeneksi minuutiksi jähmettymään. Kun ensimmäinen kerros on jähmettynyt, toista sama kahden muun kerroksen kanssa, toinen kerros maitosuklaalla, ja viimeinen tummalla suklaalla. Jokaiseen osioon tulee kaksi liivatelehteä. Viimeistele viimeisen kerroksen pinta lusikalla tai nuolijalla kauniin huolimattomasti. 
Anna koko kakun jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Höylää pinnalle reilusti suklaata, juustohöylä toimii tähän parhaiten. Suklaan sijaan voit koristella myös reilulla määrällä tuoreita marjoja, toimii varmasti myös hyvin. Irroita irtoreuna  varovasti, ja poista reunan leivinpaperisuikale, jolloin hyvin hyytynyt reuna jää siistiksi ja tasaiseksi. Voilá - kakku on valmis!
© Eetu Mononen

perjantai 23. toukokuuta 2014

Positiivisen ajattelun peruskurssi

Kesä ja kärpäset. Tosin kärpäsiä ei oo vielä hirveesti. Ei onneks hyttysiäkään. Hellettä sitten senkin edestä.

Mä luen kateellisena muiden blogeista sitä, miten hienosti pihat etenee, tulee leikkimökkiä ja pihavajaa, autotallia ja pihakivetyksiä. Meidän pihaa kuvaa edelleen parhaiten sana "saharasimulaattori". Pengerryksiin tulevat kivet on edelleen yhtenä isona kasana tontin nurkassa, ja etupiha on maatöiden aikaista karkeaa mursketta. Kulku etuovelle on maailman epäkäytännöllisimmän murskeluiskan kautta. Ei kauheen kiva. Nyt on onneksi päästy asiassa sen verran eteenpäin, että kaivurin tulo on sovittu lähitulevaisuuteen, kun tuosta naapuritontilta kone kuskeineen vapautuu. Etupiha saadaan toivottavasti askeleen lähemmäksi valmiimpaa, ja ylätasanteelle nostettua savi ja multa nurmikonpohjaksi. 


Viljelylaatikoihin on ilmestynyt elämää. Perunan versot on noussut pintaan ja kurkottavat valoa kohti, porkkanat on kylvetty ja salaattilaatikosta pilkistää pienen pieniä Rucolan taimia mutkittelevissa riveissä. Kuka lie laittanut siemenet vinoon vakoon?

Peruna

Sirot pienet työvälineet..?
Rucolaa





















Tää positiivisen ajattelun näkökulma tuli nyt siitä, että vaikka täällä on kaikki ihan kesken, ja äkkiseltään katsottuna kukaan ei ole tehnyt mitään pihan eteen, niin kun oikein tarkkaan katsoo, voi löytää muutamia pieniä juttuja joissa on jo yritystä kauniimman pihan puolesta. Ystävältä saadut pienet perennan taimet ovat löytäneet paikkansa kiven koloista sellaisista paikoista, joita ei enää kovasti myllätä. Ja meidän onnemme on kaunis luonto ympärillä, luonnonkivet, mustikanvarvut, sammalet ja kanervat. Niitä on parhaamme mukaan yritetty säästää pihapiirissäkin, ja tavoitteena on joskus luoda sellainen piha, jossa rakentaen tehty piha yhdistyy kauniisti olemassaolevaan luontoon. 

Pikkutalvio ja joku muu johon tulee ehkä sininen kukka?
Taisi siinä olla joku suikeroalpikin?

Pieniä maksaruohon alkuja ison kiven päällä



Kivien lomasta paikkansa löytänyt Kissankäpälä?

Mustikat omalta takapihalta...
...ja etupihalta.

Mättääseen unohtunut halkoprojekti hukkuu varvikkoon

Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää. Hiekkaa, kiviä, hiekkaa ja kiviä. 


maanantai 12. toukokuuta 2014

Viljelylaatikoita

Tietäähän sen, että kun on tentti edessä ja pino paksuja opuksia opiskeltavana, keksii kummasti kaikkea tuiki tärkeää korvaavaa tekemistä. Viimeiset kuukaudet on menneet nenä tiukasti anestesiologian ja kardiologian kirjojen välissä, luennoilla, tenteissä ja samaan aikaan harjoittelussa. En ihmettelisi, vaikka lapset alkaisivat kysellä isältään, että kuka on tuo nainen joka meillä käy nukkumassa.
 
Mun on pitänyt jo pitkään esitellä teille Maailman Hienoimmat Viljelylaatikot á la Harmaa Aurora. Kannustalon väki jätti ystävällisesti meille epämääräisen kasan kaikkea yli jäänyttä ulkoverhoustavaraa, josta me innoissamme nikkaroimme kolme viljelylaatikkoa kaikkiaan kovin keskeneräiseen pihaamme. 



Isoimpaan laatikkoon on kylvetty perunat (ei näy vielä ketään, laitoinkohan liian syvään?). Keskikokoiseen ajattelin porkkanoita ja pienimpään rucolaa, jäävuorisalaattia ja yrttejä. Mansikkamaan tarvisin vielä, mutta en ole vielä osannut päättää, olisiko sekin laatikossa, vai kivillä korotettu kohopenkki.

Takapihan nurkkaan on suunniteltu 2x3m kokoista puuvajaa, ja etupihaa olisi tarkoitus kattaa kestopuuterasseilla. Lottovoittoa odotellessa. 

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Ystävä kallis


Ystävät. Miten arvokasta onkaan se, että elämässä on ihmisiä jotka pysyvät. Kaukana ollessaankin ovat lähellä. 

Mulla on jo seitsemäntoista vuotta ollut yksi erityinen, kultaakin kalliimpi - yhtään muita vähättelemättä, mutta tiedättehän - sellainen sydänystävä. Vaikka menee välillä pitkiäkin aikoja, että ei nähdä, ei kuulla, niin tiedän, että siellä hän on. Ja taas kun nähdään, on kuin edellinen kerta olisi ollut eilen. Juttu jatkuu siitä mihin se viimeksi jäi. Voi sitä puheen määrää. Kumpikaan ei olla kovin hiljaista sorttia. Kun meillä on yhteistä aikaa, sitä juhlistetaan tietysti kuohuvalla hyvällä ruualla.

Hyvä juoma...
...ja pieniä herkkuja

Kun ystävät kalliit kohtaavat, tilannehan on erityslaatuinen, hyvää oloa tuotetaan tietysti hyvän seuran lisäksi itsensä hemmottelulla. Tälle illalle ystäväni toi mukanaan saunomiseen turve- ja hunajahoitoja. Ihan mahtava ajatus! Ei muuta kun tuumasta toimeen.


Lauteet on syytä suojata...
Kuinka paljon voikaan saada iloa
kulhollisesta turvetta?

Enempää ei voi näyttää (siveellisyyden nimeen!), mutta uskotte jos kerron, että turve leviää ja roiskuu melkoisesti veden kanssa tekemisiin joutuessaan. Onneksi myös huuhtoutuu suht helposti. Sauna säästyi isommilta turvetuhoilta, ja kylppärin perusteellinen pesukin alkaa olla taas ajankohtainen muuten vaan. 

Mutta mikä ihaninta, taas on tankattu hyvää oloa ystävästä!

torstai 6. maaliskuuta 2014

Kodinhoitohuoneen oviverho

No johan kulkee aika niin ettei perässä pysy. No eipä täällä Harmaassa Aurorassa ole paljon tapahtunutkaan, hyvä kun ehtii välillä käydä kotona nukkumassa. Opiskelun, työn ja perheen yhdistäminen saa joskus tuntumaan, että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken.

Jotain olen kuitenkin saanut aikaankin, vihdoin viimein verhon kodinhoitohuoneen oveen. Ovi on huutanut jonkinlaista näkösuojaa jo vuodenpäivät, vaikka naapuri luonnollisesti vakuuttaa, ettei puolialasti - tai alasti saunatiloihin kulkeminen häiritse juuri lainkaan. Ei varmaan. Verhon ikkuna nyt kuitenkin sai.




Verhokangas löytyi Eurokankaasta, vaijerit ylä- ja alareunaan Hong Kongista (se kauppa juu, ei tarvinut kauemmas matkustaa...). Yllätin itseni osaamalla kääntää ja ommella kaikki neljä sivua, pitkille sivuille kapeat sirot käänteet, ylös ja alas kujat rypytysreunoineen. Olen mä vaan kätevä emäntä, enpä olisi itsekään uskonut! Vaijerin silmukoita varten ruuvasin oveen koukut, yhtä kulmaa lukuunottamatta selvisin yhdellä reijällä. Yhden kulman reijitin moneen kertaan, katkoin koukun kierteitä oven sisään varmaan neljä kappaletta. Piiloonhan ne jäi, sipaisu valkoista massaa päälle niin kukaan ei edes huomaa... Ainakaan jollei kerro kenellekään.

Rakkaan mieheni sanoin: Kun itse tekee, niin saa sitä mitä sattuu tulemaan! Tämmöstä tällä kertaa.