perjantai 20. joulukuuta 2013

Mistä on pienet kuusenkoristeet tehty?

Täällä vallitsee selvästi höyhenenkevyt joulutunnelma. Siis jos onnistuu olemaan ajattelematta flunssaista oloa ja raskaalta tuntuvaa päätä. Parempaan päin kuitenkin jo. Tänä vuonna näyttää siltä, että meidän kuusi tulee pukeutumaan maltilliseen bling-blingiin ja jouluenkelin siipien sävyihin, valkoiseen, hentoon vaaleanpunaiseen ja hopeaan. Idea vähän niinkuin alkoi noista huurteisista Weisten höyhenpalloista. 

Koristeita askarrellessani kysyin tuolta perheen miesväeltä mielipidettä, ja innoissani hehkutin, että hei näistä tulee ihan valtavan ihania, niin herkkiä ja kauniita! Intoni ammuttiin kertaheitolla alas, kertomalla, että kauniita joo, mutta ei noissa kyllä mitään jouluun liittyvää ole. Pöh. Mielikuvituksen puutetta, sanon minä. Kuuseen voi laittaa mitä vaan, eikös?

Noihin itsetehtyihin koristeisiin hain tarpeet Paperipilvestä, Porvoosta. Muovikristalleja, valkoisia höyheniä, hopeanväristä metallilankaa ja organzanauhoja. Siellä olis ollut vaikka mitä ihanaa, tunsin itseni ihan lapseksi karkkikaupassa kun valitsin "kolme noita" ja "viis noita" -kristalleja. 

Tässä vähän esimakua. Multa puuttuu enää kuusi. Siis se puu. Eli ei paljoa?







Palataan aiheeseen kun löydän sen kuusen...

2 kommenttia:

  1. No onhan noi ihania! Miehet ei vaan tajuu! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä toi mieskin tajusi kun näki kuusen valmiina. Ne vaatii vaan vähän enemmän konkretisoimista, ei ne osaa hahmottaa vielä hienoista visioista...

      Poista